Uutisia

30.1.2012

PM-kisat on nyt kisailtu ja talvi kautta jäljellä monta kuukautta. Vähän hassu olo kun ajattelee että talven tärkeimmät kisat olivat jo ja loppu talvi on ”vain pelkkää hupiajelua”. Tuloksellisesti PM-kisat menivät hyvin, kahta kultaa enempää ei olisi voinut saada. Koirat olivat odotettua paremmassa kunnossa. Sulanmaan MM-kisojen jälkeen on tuntunut kokoajan että PM-kisat tulevat vastaan liian nopeasti. Aikaa oli vain kaksi kuukautta ja kisa matka tuplasti pidempi. Treenauksessa joutui keskittymään todella paljon kestävyys ominaisuuksiin nopeuden kustannuksella. Täysvauhtisia treenejä ei ehditty ajaa juuri ollenkaan ennen PM-kisoja (tai ylipäätänsä kovavauhtisia). Viimeiset treenit eivät olleet kovin luottamusta nostattavia. Tuntui että koirat jaksoivat juosta hyvin seitsemän kilometriä ja sen jälkeen tuli romahdus. Räjähtävyydestä ei ollut tietoakaan, joten lähtönopeudet olivat todella alhaisia. Ylipäätänsä tuntui ettei koirilta löytynyt ”viimeistä vaihdetta” ollenkaan.

Åsarnaan saavuimme torstaina iltapäivällä. Koska ilmoittautuminen ja eläinlääkärin tarkastus oli vasta illalla, kävimme ensin kisapaikalla vanhalla kirkolla. Paikka oli tuttu jo neljän vuoden takaisista WSA:n MM-kisoista. Kisapaikalta siirryimme syömään Ski-centeriin, jossa myös ilmoittautuminen oli. Ilmoittautumiseen sitten menikin melkein tunti vaikka olin ensimmäisten joukossa ja seuraava tunti vietettiin jonnottamassa elukkalääkärin tarkastukseen. Lääkäri "tutki” koirat eikä huomannut mitään vikaa (ei huomauttanut edes koirien laihuudesta), joten pääsimme lähtemään majapaikkaan Klövsjöhön parin kymmenen kilometrin päähän.

Perjantaina oma startti oli vähän puolenpäivän jälkeen. Kisapaikalle menimme heti aamusta, koska ”ajajienkokous” oli puoli yhdeksältä. Itse en eksynyt sinne, mutta eipä siellä mitään kuultavaa olisi ollut (kaikki kerrottu ruotsiksi, siten että lähimmät kaksi ihmistä ehkä kuulivat). Omaan valjakkoon olin valinnut kolme nuorta koiraa sekä yhden vanhemman koiran. Johtajina vajaa kolmevuotiaat veljekset ja toisena pyöräkoirana juuri kaksi vuotta täyttänyt uros. Etukäteen oli tiedossa, että valjakko ei olisi kovinkaan rutinoitunut ohittamaan, mutta oletin ettei montaa ohitusta pitäisi edes tulla. Liitot olivat neuvotelleet juuri ennen SOC:ia sääntöihin pakollisen seedingin, mutta kilpailun järjestäjä ei halunnut sitä käyttää, joten jouduin starttaamaan kuudentena. Edelle lähti viime vuoden MM-hopeaa ajanut ruotsin Pia Ångström, joten oletin että mahdollisesti ensimmäiseen ohitettavaan valjakkoon olisi lähdössä eroa kaksi minuuttia, mikä on todella pitkä aika kymmenen kilometrin matkalla. Koirat starttasivat kohtuuhyvin, mutta vauhti ei noussut kovinkaan suureksi, joka kerta gepsiin katsoessa nopeus oli kahdenseitsemän tietämillä. Ennen kolmea kilometriä sain näkyviin valjakon. Oletin että se on joku hidas alkupään lähtijä, mutta yllätys oli melkoinen kun huomasin edessä olevan Ångströmin. Ohitus sujui kohtuuhyvin, heti ohituksen jälkeen toinen pyöräkoira hidasti vauhtia ja onnistui sotkemaan itsensä, mutta sai selvittyä sotkunsa vauhtia hidastamalla. Uudet kisakoirat olivat vähän hämillään ohituksesta, mutta jatkoivat omaa suoritustaan taas keskittyneesti parinsadan metrin jälkeen. Seuraava valjakko tuli selkä edellä vastaan viiden kilometrin kohdalla. Ohitus onnistui paremmin kuin ensimmäinen ja matka jatkui hyvin. Reilun kuuden kilometrin kohdalta alkoi noin kilometrin pituinen loiva nousu. Heti mäen alla näin edellä kaksi valjakkoa. Ensimmäisen ohitus onnistui hyvin, mutta toisen ohittamisen jälkeen koirat alkoivat pelleilyn. Parisataa metriä oli pelkkää äheltämistä, minkä jälkeen koirat taas muistivat mitä varten radalla oltiin. Pari kilometriä ennen maalia tuli vielä yksi ohitus, joka onnistui hyviin kovan vauhdin ansiosta. Tulospalvelu toimi nopeasti ja nopeasti maaliintulon jälkeen pääsi ihmettelemään omaa aikaansa. Aamupäivästä osa kilpailijoista oli lähetetty minuutin liian aikaisin, joten oletin että omassa ajassa täytyi olla minuutti liikaa, koska koirat eivät olleet juosseet kovinkaan hyvin ja puhtaasti. Illalla videokameraa purkaessa täytyi tunnustaa että kyllä se aika oli oikea, koirat vain olivat jossain välissä onnistuneet pitämään niin kovaa vauhtia että keksinopeus oli noussut 27,9 km/h.

Lauantaina lähdöt olivat reilu tunti aikaisemmin. Kisapaikalle saavuimme yhdeksän aikoihin. Reenjalasten viimeistelyn jälkeen aikaa lähtöön oli noin tunti. Järjestäjä oli keksinyt että minun luokka laitettaan heti junnujen perään, joten taas oli tiedossa ohituksia. Koirat starttasivat kohtuuhyvin, räjähtävyyttä olisi voinut olla kyllä lähdössä enemmänkin. Viiden kilometrin jälkeen sain näköpiiriin edelle lähteneen junnun. Molemmilla oli sen verran hyvä vauhti että lähi tuntumaan pääsin vasta seitsemän kilometrin jälkeen. Ensin täytyi ohittaa maaliin matkalla ollut keskimatkan valjakko. Junnusta yritin ohi kahdeksan kilometrin kohdalla mutta koirat sotkeutuivat heti ohituksen jälkeen ja junnu jatkoi menoaan. Päädyin ajamaan hänen perässä maaliin kevyesti jarrutellen, koska valjakoiden nopeusero ei ollut kovinkaan iso. Päivän aika oli todella hyvä vaikka ajo ei täysin puhdas ollutkaan, keskinopeus nousi kolmeenkymmeneen. Ensimmäinen PM-kulta tuli yli viiden minuutin erolla seuraavaan.

Sunnuntaina oli vuorossa yhteislähtö kilpailu samalla kymmenen kilometrin radalla. Lähtöalue oli hyvä ja leveä. Jostain syystä järjestäjä ei halunnut käyttää koko lähtösuoraa hyväkseen, vaan lähdöt olivat suoran puolestavälistä. Matkaa uran kapenemiseen oli kuitenkin riittävästi. Ajajienkokouksessa oli ilmoitettu että jokainen sai päättää itse lähtöpaikkansa, joten veimme Kaivolan Teemun kanssa rekemme valmiiksi lähtöalueelle jo reilu tunti ennen lähtöä. Oma lähtöni oli kymmenen minuuttia ”luppavaljakoiden” jälkeen. Valjakkoon vaihdon yhden tuoreen koiran johtajaksi, jolloin toinen johtaja sai siirtyä pyöräpariin. Kuusi vuotiaan Apassin ottaminen johtajaksi piti tuoda valjakkoon huomattavasti ohitusvarmuutta, mutta edellisten päivien huonojen kokemusten takia en luottanut valjakkoon vieläkään täysin. Toinen valjakkoon jääneistä nuorista koirista tuppaa ohituksen jälkeen vilkuilla taakseen, jolloin sotkujen riski kasvaa. Tavoitteena oli ehtiä ensimmäiseen mutkaan ensimmäisenä, jolloin kisan pitäisi olla kärjen osalta ratkaistu edellisten päivien aika erojen perusteella. Lähtö onnistui hyvin, mutta muutaman kymmenen metrin jälkeen jarrumatto tippui alas, jolloin täytyi lopettaa vauhdin potkiminen hetkeksi, jotta maton sai nostettua ylös. Ensimmäiseen mutkaan ehdimme ensimmäisiksi ja kilometrin kohdalla ero takana tuleviin oli kasvanut jo sataan metriin. Kahden kilometrin jälkeen muita ei sitten enää näkynytkään. Koirat juoksivat kohtuuhyvin koko matkan. Kahdesta kaikki kolme päivää juosseista koirista alkoi huomata puolenvälin jälkeen että matka alkoi painaa jaloissa, myöskään Apassi-vanhuksen vauhti ei enää ollut aikaisempien vuosien tasolla. Keskinopeudeksi tuli kuitenkin 28,2 km/h. Toinen PM-kulta tuli reilun kolmen minuutin erolla.

Seuraavaksi onkin vuorossa talvikauden toinen tärkeä kisa eli nelosen SM-kilpailu (ja SM-kilpailukoe). Ohkolaan lähdetäänkin sitten useamman valjakon voimin.

18.11.2011

MM-kilpailut Saksassa

Saksan Borkenissa järjestettiin sulanmaan MM-kilpailut 12.-13.11. Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 500 kilpailijaa 23 (?) maasta. Kilpailupaikkana toimi suuren hevostilan ympäristö; lähtö, maali ja varikot olivat hevosten laitumella. Varikkojen yhteispinta-ala oli varmasti useampi hehtaari.

Kilpailumatka alkoi meidän osalta tiistai-iltana, jolloin lähti laiva kohti Tukholmaa. Keskiviikko ajettiin autolla Etelä-Ruotsin läpi Tanskaan ja sieltä edelleen lautalla Saksaan. Saksassa yövyimme huoltoaseman pihassa ja matka jatkui torstaina kohti kisapaikkaa. Perillä olimme ennen puoltapäivää. Torstaina päivällä kävimme kiertämässä radan läpi kickbikella. Järkytys oli melkoinen, kun huomasimme että rata oli monesta paikkaa niin kapea, ettei siellä pystyisi tekemään täysvauhtisia ohituksia. Rata oli vielä paikoin huonosti merkattu, käyttäen vain pelkkää lippusiimaa. Lisäksi radalla oli myös asvaltti osuuksia, mikä ei tiennyt hyvää koirien tassuille. Seuraavaksi päädyimme kävelyttämään nelosen johtajat radan ympäri hihnassa, koska radalla oli useita tiukkoja risteyksiä ja muuten epäselviä paikkoja. Kummallisuuksiin kuuluin muun muassa puolen kilometrin pätkä jossa rata haaraantui kahdeksi uraksi joista kilpailija sai valita kumpaa mennä(?!?) toinen ura oli kova mutta liian kapea ohituksiin, toinen paikoin hieman pehmeä, mutta leveä. Luokkien haaraantumiskohdissa reitti merkkeinä oli ilmeisesti jotain Saksan kansallisten luokkien tunnuksia, joista ei ottanut kukaan selvää, joten reitti piti itse tietää (tai luottaa että muut reitit ovat suljettu). Tuo oli kyllä tasan viimeinen kerta kun meidän koiria kävelytettiin pidempiä matkoja hihnassa kilpailupaikalla, nilkan ja säären lihaksisto alkoi normalisoitua vasta lauantaina, vaikka koirat eivät vetäneet edes kovaa. Yhden koiran luokassa juoksevan Corveten jätin suosiolla nukkumaan autoon ja luotin että se osaa reitin etukäteen kiertämättä.

Perjantaina kiersimme radan uudelleen kickbikella. Toisella kierroksella rata näytti jo paremmalta, osin johtuen parantuneesta merkkauksesta ja osaltaan alkujärkytyksen laantumisesta. Eihän se vieläkään ollut Jämin tai Ohkolan radan tasoinen, mutta ehkä kuitenkin ajettava. Päivällä ehdimme käydä kävelemässä handleri-kuvaaja Suvin kanssa Borkenin keskustan tuntumassa etsien ruokapaikkaa. Keskustaan asti emme ilmeisesti ehtineet eksyä, mutta talsimme kuitenkin toista kilometriä sen suuntaan hotelliltamme. Lopulta käännyimme takaisin, kun sopivaa ruokapaikkaa ei löytynyt. Hotellin takana olleelta ”kävelykadulta” löysimme lopulta jonkun pizzerian/grillin, mutta se oli juuri menossa kiinni iltapäivän ajaksi (siesta?), joten päädyimme syömään läheiseen leipomoon täytettyjä sämpylöitä. Päivällä tuli tieto, että lähtölistat ovat julkistettu. Omalta osalta lähtöpaikat olivat hyviä/siedettäviä, ykkösessä toisena nelosessa seitsemäntenä, joten nelosenosalta se tiesi hyvin todennäköisesti ohituksia. Osassa luokista (kaikissa?) järjestäjä oli unohtanut seedingin! Suomalaisten valitus kuitattiin, että olemme ilmoittaneet liian monta kilpailijaa seedingiin per luokka. Koska muut maat eivät valittaneet asiasta, ei sille tehty mitään (norjalaisetkin tajusivat sen vasta lauantai-aamuna). Illalla oli vuorossa palaveri kisapaikalla joukkueen kesken sekä numeroiden ja kilpailunjärjestäjän jakamien ”meikkilaukkujen” jako. Kilpailun avajaisten venyessä päätimme livistää niistä hotellille syömään ja juottamaan koiria, jotta kaikki olisivat iskussa seuraavaa päivää varten.

Lauantaina sai herätä aikaisin ja suunnata hotellin aamupalalle heti sen auettua puoli seitsemältä. Koirien juoton jälkeen suuntasimme kisapaikalle kahdeksan aikoihin, koska ensimmäinen juoksuluokkien startti oli jo puoli yhdeksältä, eikä varikolle päässyt enää suoraan tämän jälkeen. Ensimmäisenä oli vuorossa yhden koiran luokka vähän ennen yhtätoista. Koirien kusettelun ja oman lämmittelyn lomassa ehti käydä vilkaisemassa muiden suomalaisten startteja. Luokkien järjestys ei ollut omalta osaltani paras mahdollinen, koska nelonen olisi kuitenkin se tärkein luokka, mutta tämän tason kisoissa ykköstä ei oteta enää vain lämmittelyluokkana.

Ykkösessä pääsin starttaamaan radalle toisena. Edellä lähteneen sain kiinni vajaan kilometrin jälkeen. Ohitus onnistui puskan kautta, kun ohitettavan koira väisti eri puolelle kuin kuski. Corvette meinasi sukeltaa muutamassa risteyksessä ulos radalta, kun jarruttelin niihin liikaa; ajatteli kai että nyt mennään väärin kun vauhti hidastuu, joten vaihdetaan suuntaa… Radalta selvittiin kohtuu ajassa pois, Corvette hyytyi hieman vähän ennen loppua, mutta jaksoi kuitenkin maaliin. Tuloksissa olimme kärjessä lähes kahden minuutin erolla seuraavaan.

Nelosen starttiin oli aikaa vajaa tunti, joten pikaisen tankkauksen jälkeen sai alkaa valmistautua seuraavaan starttiin. Nelosen nb-luokka lähti suoraan luppisten perään ilman minkäänlaista väliä. Alkumatka meni hyvin, hyvän ajolinjan löytäminen oli välillä vaikeaa, kun välillä joka paikassa oli pehmeää hiekkaa. Ensimmäinen valjakko saatiin näköpiiriin ennen kolmea kilometriä. Ennen sen ohittamista menimme kuitenkin ohi radan varressa parkissa olleesta valkkari-saku-valjakkosta. Seuraava ohitus oli vajaan parinsadan metrin jälkeen. Ensimmäiset kaksi ohitusta osuivat radan nopeimmalle osuudelle, jossa oli kuitenkin hyvin tilaa. Viimeisen nousun puolivälissä noin kilometri ennen maalia alkoi edessä näkyä pari valjakkoa. Kuskin valtasi epätoivo kun alkoi miettiä missä niistä mennään ohi. Viimeisen puolen kilometrin aikana ei kunnon ohituspaikkaa ollut kuin muutamalla kymmenellä metrillä. Rata teki ennen maaliin tuloa hevosenkengän, siten että siihen tullessa oli noin seitsemänkymmenen metrin matka leveää asvalttitietä, minkä jälkeen rata sukelsi kapeaan ränniin lähes sadaksi metriksi. Tämän jälkeen rata leveni 180 asteiseksi mutkaksi nurmikentälle ennen maalisuoraa joka oli reilu viisikymmentä metriä. Seuraava ohitus tehtiin viime hetkillä ennen radan kapenemista, mutta heti ”rännissä” edessä oli seuraava valjakko, jonka takia vauhtia täytyi ottaa reilusti pois. Pyöräkoirat sotkeutuivat liinoihinsa kun kuski ei ehtinyt ja tajunnut jarruttaa riittävästi. Toinen pyöräkoira yritti hyppiä ja selvitellä liinojaan ja lopulta kaatui kyljelleen. Kun se oli päässyt ylös, edellä mennyt valjakko ohitti radan reunaan pysähtyneen valjakon. Itse ehdin hädin tuskin tajuta että edessä on pysähtynyt valjakko ja väistää vähän oikealle kun siitä oltiin jo ohi. Ei olisi uskonut että siinä kohdassa pystyy ohittamaan kun näytti kokoajan että edellä menevä täyttää koko radan jo muutenkin. Kun rata leveni, pääsimme kiertämään edellä menevän ohi ulkokurvin puolelta. Lopun tungoksesta ja viidestä ohituksesta huolimatta aika oli melko hyvä ja sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen ensimmäinen minuutin erolla seuraavaan.

Loppupäivä meni koiria huoltaessa, muita suomalaisia auttaessa ja kannustaessa. Kisapaikalta siirryimme hotellille viiden jälkeen kun kaikki luokat oli ajettu. Loppupäivästä muodostui ongelma oman tankkaamisen suhteen, iltapäivän jälkeen tuntui, ettei mikään pysy sisällä. Edes energiageelejä ei pystynyt syömään ilman että meinasi oksentaa. Seuraavana aamuna pystyin jo syömään vähän paremmin, mutta edelleen syömistä joutui rajoittaan normaalista, jottei olisi oksentanut.

Sunnuntaina ensimmäiset lähdöt olivat puolituntia myöhemmin kuin edellisenä päivänä. Alueelle oli laskeutunut paikoin sankka sumu ja lämpötila oli koko päivän 3-4 asteen tietämillä. Ykkösessä Corvette lähti kohtuu hyvin. Vaikka eroa edellä lähteneeseen luokkaan oli puolitoista minuuttia, saatiin edellä menevä kiinni jo vajaan kilometrin kohdalla. Edellisen päivän kova juoksu alkoi näkyä jo kahden kilometrin kohdalla ja Corvette alkoi hyytyä radalla olleeseen noin kilometrin mittaiseen loivaan nousuun. Puolessa välissä nousua mentiin vielä ohi toisesta valjakosta (ohituksesta ei mitään muisti kuvaa kisan jälkeen). Loppuun asti sinniteltiin kuitenkin, luottaen edellisen päivän eron riittävän. Aika huononi edellisestä päivästä 23 sekuntia, mutta Maailman Mestaruus voitettiin kuitenkin yli kolmen minuutin erolla seuraavaan!

Nelosen starttiin oli aikaa ykkösen jälkeen vain puolituntia, joten nopean tankkauksen jälkeen täytyi olla jo menossa taas. Nelosessa jouduin starttaamaan heti minuutin edellisen päivän hitaimman luppavaljakon perään. Ensimmäinen ohitus tulikin heti vajaan puolen kilometrin kohdalla. Ensin sumun seasta kuului jarrun vinkaisu, ja ennen kuin ehti mihinkään reagoida, oli edessä valkkari-saku-valjakko kolmenkymmenen metrin päässä. Kuski juoksi ottamaan johtajiaan kiinni, mutta ehdin mennä jo ohi ennen kuin hän oli juossut johtajiensa luokse. Seuraavat kaksi ohitusta tulivat kahden kilometrin kohdalla olleessa pitkässä nousussa. Loppu matkan sai pelätä, ettei sumun seasta putkahda eteen enempää hitaita valjakoita, koska näkyvyys oli paikoin vain kolmekymmentä metriä. Koirat tuntuivat juoksevan hyvin koko radan, mutta kuski hyytyi pahasti pitkän nousun lopussa ja radan viimeisessä (300 m) nousussa noin kilometri ennen maalia. Päivän aika, 14 sekuntia huonompi kuin lauantaina, oli iso pettymys. Ajaessa tuntui että koirat menivät hyvin, mutta aika oli kuitenkin jotain aivan muuta. Jälkikäteen tietokoneelta gepsin dataa analysoitaessa huomasin että toiseen päivään verrattuna vauhti oli hieman alhaisempi lähes koko pitkän nousun ajan. Ilmeisesti näennäisesti puhtaat ohitukset olivat kuitenkin sotkeneet koirien rytmiä ja oma väsyminen (energia vajauksesta johtuen) mäen loppuosassa heikensivät aikaa huomattavasti, myös viimeisen nousun lopussa näkyi pieni notkahdus vauhdissa edelliseen päivään verrattuna. Ajoista huolimatta vuoden kolmas Maailman Mestaruus voitettiin yli minuutin ja neljänkymmenen sekunnin erolla seuraavaan.

Kotimatkalle lähdettiin sunnuntaina alkuillasta, kun koirajuoksu viesti oli juostu. Lautasta Tanskaan päästyämme oli tullivirkailijat heti kimpussamme kyselemässä mistä tullaan ja mitä mukana. Koirien papereista syynäsivät tarkasti ekinokokkoosi-lääkityksen, vaikkei sitä edes Tanskassa vaadita. Yöksi jäätiin Tanskalaisen huoltoaseman pihaan ja maanantai aamuna matka jatkui kohti Tukholmaa. Myös Ruotsiin saavuttaessa tulli kyseli mistä olemme tulossa, mutta niille riitti selitykseksi että olimme kisoissa ja muu porukka menee tuolla edellä kohta puolen kilometrin päässä jos ei kohta päästä perään. Illalla saavuimme Tukholmaan jossa yövyimme satama-altaan reunalla. Seuraava päivä vietettiin ruottinlaivalla ja kotia saavuimme keskiviikkona heti puolenyön jälkeen.

30.10.2011

Janakkalassa käytiin ajamassa ”vanhuksilla” (+Delaware) nelosessa viime viikonloppuna (23.10.). Kisa meni odotetusti. Ihan huippuvauhtiin ei vanhempi kaarti yltänyt, mutta ihan tyytyväinen niiden suoritukseen voi olla.

20.10.2011

Jämin SM-kilpailut ovat nyt takanapäin. Saaliina saatiin SM-pronssi, huikea nelossija nelosissa upealla ajalla, parisataa kiloa koiran ruokaa Danler-Powerline Cupista (toinen sija) sekä uusi kisareki arvonnasta!

Kuutosessa koirat juoksivat ensimmäisenä päivänä hyvin ja tasaisesti. Toisena päivänä puolen välin jälkeen tuli pieni notkahdus, joka näkyi heti loppuajassa viidellätoista sekunnilla. Tuloksena kuitenkin SM-pronssi reilulla erolla molempiin suuntiin (edessä luppia ja takana huskeja).

Nelosessa koirat juoksivat ekana päivänä todella hyvin, oma ennästys Jämin radalla parani 20 sekuntia. Devilin nostaminen johtajaksi toimi odotetulla tavalla, samoin Een siirtäminen kakkosesta nelosen pyöräpariin. ”Apassi-vanhuksen” siirtäminen kakkoseen toi porukkaan hieman lisää vauhtia. Toisena päivänä koirat juoksivat edelleen loistavasti ja aikakin parani edellisestä päivästä vielä neljä sekuntia, joten oma uusi ennätys Jämiltä on 7:37! Tuloksena oli jaettu neljäs sija luppien seassa.

Kakkosessa eka päivä meni kohtuuhyvin vaikka se oli lähinnä ”lämmittely luokka” ennen ykköstä. Toisena päivänä täytyi kiristää menoa hieman kun ero seuraavaan oli vain sekunti. Ja onnistuihan se, lopputuloksissa eroa oli kaksi sekuntia minun hyväksi. Koirat juoksivat molempina päivinä hyvin, mutta tuntui kuin parasta puristusta ei tällä kertaa olisi saatu irtoamaan jostain syystä. Tuloksena oli kuitenkin kahdeksas sija luppien jälkeen.

Ykkösessä Corvette juoksi molempina päivinä hyvin. Ekana päivänä tuli kaksi ohitusta joista ensimmäisessä jouduttiin pysähtymään kun ohitettava väisti samalle puolelle kuin mistä oltiin menossa ohi. Toinen ohitus onnistuikin sitten hyvin. Toisena päivänä mentiin ilman ohituksia, mutta kuskista kyllä huomasi että oli kahdeksas startti kahden päivän sisällä; loppumatkasta alkoi meno painamaan jaloissa jo aikalailla. Tuloksena kymmenes sija, pari seisojaa taakse jääneenä.

Kuvat (c) Jutta Venhola

6.10.2011

Kilpailukausi käynnistyi Ohkolassa 1.10. Kolmesta luokasta saaliina kaksi kakkossijaa ja yksi kolmassija. Kakkosessa ja nelosessa koirat olivat lähes ennätysvauhdissa (kakkosessa 1 s ja nelosessa 4 s ennätyksestä) ja ykkösessä Corvette juoksi uuden ennätyksensä. Danler-Powerline Cupissa viimeiseen osakilpailuun lähdetään jännittävistä asetelmista: Kaivolan Teemulla on vain kahden pisteen etumatka ennen viimeistä kisaa eli Kärry-SM Jämiä.

Ohkolan kakkosen maaliintulo:

Kuva (c) Kristian Törnqvist

13.9.2011

Alkusyksyn aikana on pari koiraa käynyt pyörähtämässä näyttelykehässä. Valkeakosken kaikkien rotujen näyttelyssä Rudi oli nuortenluokan toinen saaden ERI:n ja SA:n. Hyvä aloitus näyttely uralle, vaikka koiralla ei tuolloin ollut edes yhtään pohjavillaa. Siperianhuskyjen erikoisnäyttelyssä Kannuksessa Sembra sai käyttöluokassa ERI:n ja Denet avoimessa myös ERI:n. Toivottavasti tuo punaisten nauhojen putki jatkuisi myös jatkossa.

Syystreenit aloitettiin elokuun alusta. Kisakoirille on kilometrejä kertynyt jo kohtuullisesti. Syksylle olisi luvassa kolme kisaviikonloppua, joista tärkeinpänä marraskuun puolivälissä järjestettävät sulanmaan MM-kisat Saksassa.

4.6.2011

Kilpailukausi 2010-2011 saatiin päätökseen Jämillä viimeviikonloppuna. Kauden aikana tuli kierrettyä kymmenen kilpailua ja itselle startteja kertyi 22. Kilpailuissa juoksi kuusitoista eri koiraa ja kymmenelle eri koiralle saatiin kauden aikana SM-REK –titteli. Valjakkomme oli jokaisessa kilpailussa luokkansa paras siperianhuskyvaljakko (pl. Janakkalan kisassa nelosessa Timon ajama kakkosvaljakko). Tuloksena kaudelta on MM-kulta neljänkoiran sprintistä ja SM-hopea kuutosen kärryluokasta sekä SM-kilpailukokeen voitto neljän- ja kuudenkoiran sprintissä. Tuloksellisesti kausi oli siis varsin hyvä.

Kevään ensimmäisenä kisana oli Janakkalan sulanmaankilpailut. Tällä kertaa luokkana oli myös nelonen, joten osallistuimme siihen kahdella valjakolla. Rata oli mukavan jännittävä ja nopea, eikä sitä voinut ajaa läpi jarruttamatta; siis mukavaa vaihtelua Jämin rataan verrattuna. Omaan valjakkooni otin uuden nuoren koiran testiin. Ee suoriutui kisasta hyvin, nopeutta tuntui löytyvän riittävästi ja ohitettaviin ihmisiin ei reagoitu mitenkään. Timon valjakkoon laitettiin sitten pari isoa poikaa pyöräpariin ja nopeita narttuja keulaan. Valjakon piti olla kohtuullisen hyvä, ja sitä se olisi varmasti ollut, ellei johtajat olisi juosseet yhtä risteystä pitkäksi. Aikaa paloi toista minuuttia sotkujen selvittelyyn. Itse osallistuin vielä kahden koiran luokkaan. Polka-vanhukselta meinasi nopealla radalla loppua vauhti kesken. Se pääsi Darcelectin rinnalle vain risteyksissä, näyttämään oikean suunnan kun Darcelect hidasti hieman vauhtia.

Seuraavaksi oli vuorossa Ohkolan kevätkisat, jossa osallistuin kolmeen luokkaan: kasiin, neloseen ja kakkoseen. Alun perin kilpailussa oli tarkoitus ajaa kaksi kierrosta, mutta päivän aikana lämpötila nousi niin korkealle, että toinen kierros peruttiin. Kuitenkin viimeisen oman startin aikaan kakkosessa, joka oli viimeinen kärryluokka, oli lämpötila vasta noin kolmetoista astetta. Kasissa ajoin kuudella koiralla, joista kahdelle kisa oli ensimmäinen. Koirat juoksivat hyvin, mutta siitä huolimatta aika oli todella suuri yllätys, 7:29 oli oma rataennätys Ohkolan radalla. Nelosessa koirat juoksivat kohtuuhyvin, vauhti tippui ehkä aavistuksen lopussa ja aika oli sama kuin kasissa. Kakkosessa Polka-vanhusta taas vedettiin välillä, mutta aika oli siitä huolimatta hyvä.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna oli vuorossa Jämin kisat ja pentuleiri. Tarkoituksena oli ajaa neljässä luokassa. Ensimmäisenä luokkana oli kakkonen. Tähän kisaan vaihdoin Ansellin kuutosesta kakkoseen tuomaan lisää voimaa ja nopeutta. Kun kutosen tiimi vaikutti Ohkolassa riittävän hyvältä, pystyin ottamaan siihen vähän hitaamman ja pienemmän Carinan johtajaksi. Anselli ja Darcelect juoksivatkin varsin hyvin koko matkan. Corvette loukkasi jalkansa perjantai-iltana, joten jouduin ottamaan Polkan yhdenkoiran luokkaan. Polka juoksi kohtuudella, vauhti ei päätä huimannut, mutta ei hieman ylipainoiselta reilu 6-vuotiaalta 18 kiloiselta nartulta nyt hirveästi voinut odottaakaan. Nelosessa koirat juoksivat hyvin ja tasaisesti. Aika 8:01 oli oma ennätys Jämin 4,2 km:n radalla. Kuutosessa koirat juoksivat hyvin, mutta reilu kilometri ennen maalia saatiin edellä mennyt valjakko kiinni. Ohitus onnistui hyvin, mutta koirien juoksurytmi meni sekaisin ja loppumatkaa ei tultu enää kovinkaan hyvällä sykkeellä. Aika oli siitä huolimatta hyvä, vain kuusi sekuntia huonompi kuin nelosessa.

Keväällä oli kisoissa testissä kolme nuorta koiraa, joista Ee juoksi joka kisassa ykkösvaljakossa nelosessa. Ee vaikuttaa sen verran lupaavalta, että tulee melko varmasti juoksemaan myös jatkossa kisavaljakossa. Muut kaksi olivat Denet ja Elite. Molemmat juoksivat hyvin, mutta eivät kumpikaan tule koon takia juoksemaan varmaan koskaan ykkösvaljakossa.

11.4.2011

Sulanmaankausi päästiin aloittamaan uudelleen reilun viikon tauon jälkeen! Reitiltä löytyy taas ainakin yksi kohta, jossa pääsee testaamaan löytyykö valjakosta "vesikauhuisia" koiria, kun vesi virtasi parimetriä leveänä purona tien yli. Ekalla kertaa vasta kolmannesta valjakosta, johon oli kasatta seitsemän jämäkoiraa, löytyi ensimmäiset, jotka hidastivat vauhtia ja etsivät kuivempaa ylityskohtaa. Kevään aikana olisi tarkoitus kiertää kolmet kisat ja ainakin jossakin valjakossa testata uusia nuoria koiria kisatilanteessa.

Pari kuvaa MM-kisoista:

Toisen päivän lähtö

Viimeisen päivän maaliintulo

20.3.2011

Norja, Hamar

Maailmanmestaruus Sp4 NB - luokassa

maajoukkuesivut

http://www.sleddog2011.no/article.jsp?id=659

MM-valjakossa juoksivat johtajina: McAhon Apache, McAhon Dakota ja pyörakoirina: McAhon Arapaho, Wintry Sembra

14.3.2011

Ohkolan perinteikkäät talvikilpailut järjestettiin normaalista poiketen kauden loppupäässä kaksipäiväisenä kilpailuna. Neljän koiran luokassa oli lisäksi SKL:n alainen rekikoirien SM-kilpailukoe. Radat olivat Ohkolan kisahistorian parhaassa kunnossa ja sää mukavan lämmin ja aurinkoinen. Ainoastaan kova tuuli aiheutti pieniä ongelmia. Ja perinteitä noudattaen meidän tiimi ei tälläkään kertaa selvitty ilman ”haavereita”.

Itse osallistuin sekä neloseen että kuutoseen. Ensimmäisenä oli vuorossa kuuden koiran luokka, johon starttasin viidellä koiralla. Alkumatkan pelto-osuudelle oli tuuli tuiskuttanut hieman irtolunta radalle, mutta se ei merkittävästi hidastanut koirien vauhtia. Johtajana juosseella ”Polka-vanhuksella” oli huomattavia vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana ja sitä vedettiin paikoin seisingistä, jotta se ei olisi jäänyt muiden jalkoihin. Hieman puolenvälin jälkeen sain edellä menneen valjakon kiinni. Siitä mentiin ilman ongelmia ohi ja seuraava valjakko tuli selkä edellä vastaan noin viiden kilometrin kohdalla. Myös sen ohittaminen onnistui ongelmitta. Noin puolitoista kilometriä ennen maalia pienen kummun jälkeisessä mutkassa koirat hidastivat jostain syystä hieman vauhtia. Ja kun veto loppui, ampaisi Danler mutkasta suoraan päin penkkaa. Itse en ehtinyt jarruttaa riittävästi ja paino piste jäi liikaa ulkokurvin puolelle, kun reen jalas osui pieneen pykälään ja seuraavaksi huomasin olevani kyljellään penkan päällä. Valjakko pysähtyi parin metrin päässä olleeseen kuuseen, kun reki yritti mennä eri puolelta puuta kuin kuski. Pikaisen ajolasien suoristuksen jälkeen nostin reen pystyyn ja matka jatkui (gps:ssä illalla tutkittuani totesin pysähdykseen menneen noin seitsemän sekunti). Reen jalas oli irronnut etuosasta kiinnikkeestään, mutta en viitsinyt pysähtyä sitä korjaamaan, kun ei se vaikuttanut juuri lainkaan reen ohjattavuuteen. Loppumatkan pidin reen keulaa ylhäällä ankkuriköyden avulla ja matkalla ohitettiin vielä yksi valjakkokin. Maalissa täytyi alkaa tutkia reen kärsimiä vahinkoja ennen neljän koiran luokan alkua. Reessä ei ollut muita havaittavia muutoksia, kuin että ankkuripidikkeet olivat vääntyneet epämääräiseen asentoon. Pienen rusikoinnin jälkeen nekin saatiin lähemmäs oikeaa asentoa ja ankkuri pysymään niissä.

Neljän koiran luokassa koirat lähtivät reippaasti liikkeelle, mutta vauhti putosi muutaman kilometrin jälkeen. Koko loppumatka meno oli todella tahmeaa. Entisestään voimistunut tuuli hidasti koirien menoa huomattavasti ja alun pelto-osuudella radalle oli kasaantunut lisää lunta, mikä vei koirien voimat jo alkumatkasta ja sai osan koirista varovaisiksi. Osa selvästi hidasti vauhtia pehmeämmissä kohdissa edellisen viikonlopun huonojen kokemusten jälkeen. Koirat eivät myöskään olleet palautuneet edellisviikonlopun raskaasta kisasta. Reki vaikutti melko normaalilta, vain hieman ”löysemmältä” kuin aiemmin, mikä täytyi ottaa huomioon mutkissa hieman erilaisena käyttäytymisenä. Loppupäivän saikin pohtia startataanko nelosessa seuraavana päivänä vai ei? Kummasta on enemmän hyötyä ja kummasta haittaa MM-kisojen kannalta? Lopulta päädyin kuitenkin starttaamaan myös sunnuntaina, koska rata olisi todennäköisesti vielä parempi ja koirat saisivat juosta huippukuntoisella radalla ilman pelkoa uppoamisesta radan läpi.

Sunnuntaina rata oli vielä paremmassa kunnossa kuin lauantaina, mutta tuuli edelleen melko kovaa. Kuutosen koirat juoksivat hyvin. Johtajiksi siirretty Darcelect selviytyi hyvin eikä Polkallakaan ollut keskellä valjakkoa niin suuria ongelmia vauhdin kanssa. Aika paranikin 50 sekuntia edellisestä päivästä. Nelosessa koirat lähtivät varsin hyvin liikkeelle. Vauhti kesti hyvin reiluun kuuteen kilometriin asti. Sen jälkeen toisella pyöräkoiralla alkoi hapot painaa jaloissa, se jaksoi kuitenkin kohtuudella maaliin asti vaikka takajalat näyttivät maalia lähestyttäessä aika voimattomilta. Aika parani lauantaista yli minuutin. Koirat juoksivat sunnuntain paljon pirteämmin ja kilpailun ajaminen loppuun asti vaikutti oikealta ratkaisulta.

Ennen MM-kilpailuja kisakoirat saavat nyt reilusti lepoa ja niillä tehdään muutama lyhyempi nopeavauhtinen treeni.

4.3.2011

Kilpailukausi jatkui Ohkolan epävirallisissa kilpailuissa 13.2. Nyt pääsi koko ykkösvaljakko juoksemaan kisan ja vieläpä todella hyväkuntoisella radalla. Keskinopeudeksi 6,7 km:n radalla tuli 30,04 km/h. Ykkösvaljakostakin alkaisi siis löytymään hieman vauhtia. Jeriksen kisan aikana ykkösvaljakolla ajetuissa treeneissä vauhdit olivat vielä aika maltillisia ja itse kisassa juossut kakkosvaljakko juoksi silloin vielä kovempaa. Loppukauden kisavaljakoksi neloseen on nyt valikoitunut johtajiksi Apassi ja Dakota sekä pyöräpariksi Ara ja Sembra. Valjakon koirien keskipaino taisi nousta pari kiloa aikaisemmasta, mikä näkyy kyllä voimassa.

Rautavaaralla kilpailtiin neljänkoiran luokan Suomen mestaruuksista viime viikonloppuna. Sijoitus ja keskinopeus eivät olleet kovin kummoisia, koska ylipitkä matka (9 km) ja raskas rata ei oikein soveltunut siperianhuskeille (vertailussa luppiksiin). Paikoin upottava rata sai osan koirista varovaisiksi ja alkumatkan ylämäet mentiin kovempaan kuin loppumatkan alamäet. Ensimmäinen päivä oli tasapaksua puurtamista. Keskellä uraa juossut toinen pyöräkoira upposi vähän väliä uran läpi ja väsyi muita koiria enemmän, kaikki jaksoivat kuitenkin kohtuudella maaliin asti. Toisena päivänä koirat aloittivat varovaisemmin. Ennen puoltaväliä saimme näkyviin edellä lähteneen valjakon. Koirat runnoivat radan pisimmän ylämäkiosuuden rajusti ja edellä menevä saatiin kiinni hieman ennen alamäki osuutta. Alamäessä vauhti hidastui, koska toinen pyöräparin koira laittoi ”jarrun” päälle pelätessään radan läpi uppoamista. Kovemmilla osuuksilla sain jätettyä takana tulevaa, mutta pehmeillä osuuksilla olimme taas peräkkäin. Takana tullut meni ohi muutama kilometri ennen maalia juuri kun rata muuttui kovemmaksi. Ei auttanut kuin seistä jarrumatolla, vaikka omat koirat olisivat pystyneet juoksemaan ehkä hieman kovempaakin. Maalialueen alussa yritin mennä uudelleen ohi, mutta koirat olivat jo antaneet kaikkensa toisen valjakon takana jarrutellessa, eivätkä pystyneet lisäämään nopeutta. Maaliin saapui lopulta pari lähes ”vinttipimeenäkoiraa ”, jotka täytyi vetää liikkeelle maalin jälkeen varikolle siirryttäessä.

Ensiviikonloppuna on vuorossa Ohkolan talviajot, jossa on tarkoituksena ajaa sekä nelosessa, että kuutosessa. Ja sen jälkeen ei ole kuin kaksi viikkoa MM-kilpailuihin, jotka järjestetään Hamarissa Norjassa.

9.2.2011

Talvikauden ensimmäiset arvokisat ovat takanapäin. Tuloksena oli kuutosen SM:ssä yhdeksäs sija ja samalla (Kennelliittoon) rekisteröityjen rekikoirien SM-kilpailukokeen voitto. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olin erittäin epävarma kilpailuihin lähdettäessä koirien kunnosta ja kyvystä juosta kilpailumatka kunnialla. ”Kuutosen koirilla” oli ajettu vain muutaman kerran kisamatka koko kauden aikana, eikä treenien perusteella osannut odottaa kummoistakaan vauhtia. Lähes kaikki kuutosen kisakoirat olivat juosseet vuoden vaihteen jälkeen viikon safaria ja sitä ennen samaa treeniä nelosen kisakoirien kanssa (n. 8 km:n matkalle), joten näihin kisoihin treenaamiseen jäi aikaa vain kuukausi. Valmistautuminen täytyi vielä aloittaa matkojen pidennyksellä, eikä nopeisiin treeneihin jäänyt juurikaan aikaa. Parilla nopealla vedolla koirista saatiin kaivettua esiin paras mahdollinen kunto treeneihin nähden ja kisoissa koirista sai irti lähes kaiken.

Tällä kertaa rata oli kova ja leveä. Ensimmäisenä päivänä ensimmäiset kaksi kilometriä olivat hieman pehmeämpiä, johtuen tuulen mukana kulkeutuneesta lumesta, joka oli pakattu tampparilla. Seuraaville päiville rata oli kova ja ”puhdas” irtolumesta Laineen Juhan rakentaman pikalanan ansiosta. Rata (12,8 km) kulki ensimmäiset kaksi kilometriä jäällä, seuraavan puolitoista kilometriä metsässä ja taas pari kilometriä jäällä. Lopussa oli vielä parin kilometrin jää osuus ennen maalia. Rata oli paria terävämpää nousua ja yhtä laskua lukuun ottamatta melko tasainen (keskisuomalaisesta näkökulmasta).

Ensimmäisenä päivänä en luottanut koirien kuntoon, vaan pudotin jarrumatolla vauhdin lähelle treeni nopeuksia ensimmäiselle kahdelle kilometrille. Sen jälkeen koirat saivat juosta omaa vauhtiaan. Kun koirat näyttivät selviävän kohtuuhyvin matkasta, uskalsin seuraavina päivinä antaa niiden juosta alusta asti täysiä. Jokaisena päivänä viimeiset kaksi kilometriä olivat tuskastuttavan pitkiä. Koirista huomasi hyvin, että ne on treenattu kahdeksalle kilometrille. Vauhti tippui alle 25 km/h kymmenen kilometrin jälkeen ja viimeisenä päivänä jo vähän aikaisemminkin (no ei sitä kahdeksan kilometrin kohdalta alkanutta n. puolentoista kilometrin nousua menty ihan kokoaikaa yli kahtaviittää). Ensimmäistä päivää lukuun ottamatta keskinopeudet olivat kohtuuhyviä (yli 27 km /h), kun ottaa huomioon että kyseessä oli kuitenkin ”kakkosvaljakko”.

Lauantain lähtö

28.1.2011

Talven kilpailu kausi on avattu Robur Sprintin merkeissä 8-9.1. Toivakassa. Kisavaljakossa juoksi tällä kertaa johtajana uusi ”tähti” Dakota. Nuori poika joutui mukaan, koska ykkösjohtaja Apassilta katkesi kynsi joulun jälkeen. Dakota selviytyi varsin hyvin, vaikka joissakin risteyksissä olikin suunnat täysin hukassa. Anselli tosin hoiti hommansa hyvin ja veti Dakotankin oikeaan suuntaan. Tällä kertaa urat olivat melko raskaat, johtuen edellisen päivän ja yön aikana sataneesta lumesta (n. 10-15 cm) jota ei saatu poistettua radalta. Ensimmäisenä päivänä koirat jaksoivat juosta kohtuuhyvin neljä kilometriä. Viimeisen parin kilometrin aikana vauhti putosi turhan alas. Toisena päivänä koirat lähtivät melko terävästi, mutta vauhti alkoi laskea jo parin kilometrin jälkeen tasaisesti. Keskinopeus ei ollut kaksinen, koska rata oli melko raskas ja lämmin sää pitkän kylmän jakson jälkeen vei koirilta terävimmän vedon. Treenillisesti kisoihin ei oltu valmistauduttu kovin kummoisesti, vauhtia oli haettu vain yhdellä lyhyellä nopealla vedolla. Koska kauden pääkisa on vasta maaliskuun puolivälissä, katsoin ettei koirien tarvitse olla tammikuun alussa huippu vauhdissa.

Seuraava viikonloppu meni maajoukkueleirillä. Vaikka osallistuja joukko ei valtaisa ollutkaan saatiin leiri vietyä hyvin läpi. Koirat saivat hyvän treenin ”leirikisasta” ohitusharjoituksineen. Itselle tarttui hyödyllistä tietoa hiihtäjien treenauksesta sovellettavaksi tuleville vuosille.

Seuraavaksi onkin vuorossa Jeris-Race, jossa olisi tarkoituksena ajaa kuutosen sprintissä.

20.12.2010

6.11.2010

MM-kisakauden takia täytyi alkaa panostamaan kameran optiikkaan eli hankkia parempi objektiivi. Viikon intensiivisen vertailun ja etsinnän jälkeen löytyi mieleinen: Canon EF 70-200 mm f/4 L IS USM. Muutaman testi kuvan jälkeen vaikuttaa, että hankinta on tarkoitukseen sopiva ja vieläpä varsin hyvä.

Kuvia aamuiselta treenilenkiltä pilvisenä ja harmaana aamuna n. klo 9:

Sekä puolenpäivän aikaan hiljaisessa lumisateessa:

20.10.2010

Syksyn kilpailukausi on nyt takanapäin ja seuraavat kisat ovat tiedossa tammikuussa.

Syyskuun lopulla järjestettiin Kausalassa siperianhuskyjen erikoisnäyttely. Apassi sai tulokseksi EH:n, Komanssi ei erityisemmin nauttinut kehässä olosta eikä suostunut seisomaan tuomarin kopeloidessa sitä, joten tuloksena oli EVA.

Viikko erkkarin jälkeen järjestettiin Pekolan Pakolliset. Epäviralliseen kärrykilpailuun osallistuttiin junnuvaljakolla. Tuloksena kilpailun nopein aika keskinopeudella 27,78 km/h. Valjakossa juoksivat johtajina: Polar Speed Polka – McAhon Delaware ja pyörässä: McAhon Devil – McAhon Dakota.

Ohkolassa jatkui 2.10 Danler-Powerline Cup. Tällä kertaa meidän kennelistä osallistuttiin neljään luokkaan. Ensimmäistä kertaa tuli ajettua kuuden koiran kärryluokassa, tosin vain viidellä koiralla. Koirat juoksivat kohtuuhyvin, kisaan ei oltu valmistauduttu erityisen hyvin vaan treenit oli ajettu SM-kisoja silmällä pitäen, mikä näkyi hieman vauhdissa. Yhden koiran kärryluokassa Corvette antoi jälleen suunnilleen kaikkensa. Maalissa koko koiran etupää oli vaahdon peitossa. Kahden koiran luokaan jäi jäljelle pienimmät ja ”huonoimmat” koirat, Carina ja Darcelect ylsivät kohtuulliseen suoritukseen. Nelosessa ”ykkösvaljakko” suoriutui melko hyvin, Ansellin lievä ylipaino haittasi vähän menoa, mutta aika oli kuitenkin kohtuullinen (sekunnin huonompi kuin keväällä).

Seuraavana viikonloppuna järjestettiin VUL:n nuorten leiri Räyskälässä. Kisakoirat pääsivät viikonlopuksi teho nopeustreeniin.

Jämillä järjestettiin L-SVU:n perinteisen syysleirin yhteydessä kärryluokkien SM-kilpailut. Kilpailut olivat osallistuja määrältään suurimmat sulanmaan kisat, jotka Jämillä on koskaan järjestetty. Meiltä osallistuttiin kolmeen luokkaan: DS2:een, DR4:een ja DR6:een. Kahden koiran luokassa juoksivat Coevette ja Darcelect, koska kumpikaan ei olisi pystynyt tässä vaiheessa kautta juoksemaan kuutta kilometriä. Molemmat koirat juoksivat varsin hyvin molempina päivinä. Corvette oli tapansa mukaan melko vaahdossa maalissa. Nelosessa koirat eivät kulkeneet toivotulla tavalla. Molempina päivinä Ansellilla oli selviä vaikeuksia pysyä mukana vauhdissa. Lopputuloksissa sijoitus ei erityisemmin merkinnyt mitään, mutta odotettua huonompi aika oli pettymys. Suurin syy huonoon tulokseen oli Ansellin pieni ylipaino, jota ei vaan saatu hukattua mihinkään. Kuutosessa koirat juoksivat kohtuullisen hyvin. Matka oli hieman pitkä koirien treeniin nähden, mutta se ei näkynyt kuin oikeastaan hyytymisenä viimeisessä ylämäessä ja maalisuoralla. Jälki viisaana voi todeta, että Rocet olisi kannattanut jättää toisena päivänä pois valjakosta, tosin siitä saavutettu hyöty olisi ollut todennäköisesti vain muutaman sekunnin luokkaa. Tuloksena kuutosessa oli kuitenkin SM-hopea (eikä kulta jäänyt kuin kymmenen sekunnin päähän).

Kevään ja syksyn aikana järjestetyssä Danler-Powerline Cupissa sijoitus oli lopulta toinen 74,5 pisteellä [osakilpailut: Ohkolan kevätajot (16,5 pistettä), Jämin kevätajot (20), Ohkolan syysajot (26) ja Kärry-SM Jämi (12)].

Pari kuvaa Jämiltä kuuden koiran luokasta (Kuvaaja Kauko Ruokolainen):

26.8.2010

Treenikausi päästiin aloittamaan tänä vuonna reilun viikon viimevuotta myöhemmin. Lopulta elokuun puolivälissä lämpötila oli aamuisin kuuden aikaan alle 15 astetta. Syyskauden kilpailuja varten treenissä on kaksitoista koiraa ja loput koirat saavat tyytyä safarikoiran rooliin. Talvea kohden kisakoirien määrä vielä pienenee, luultavasti talvella ”jäljellä” on noin kuusi kisakoiraa.

Sunnuntaina 22.8 löysimme itsemme reilun vuoden tauon jälkeen koiranäyttelystä. Tällä kertaa mukana oli oma koirakin. Carina käväisi kehässä ”puoliammattihandleri” Kirsin kanssa, saaden tulokseksi EH:n. Tänä vuonna ilmoitimme myös erkkariin pari koiraa, joten täytynee jatkaa vielä näyttelyharjoituksia.

18.7.2010

Rudi ja Sembra ulkoilemassa heinäpellolla 2.7.

12.6.2010

Torstaina (10.6) meille saapui uusi pieni karvapallo: Lecibsin Grudolf. Rudi on neljän kuukauden ikäinen todella reipas, rohkea ja kontaktinhakuinen mittelspitzin pentu. Se pääsi heti perjantaina ”arktiseksi vetonaulaksi” SHS:n telttaan Riihimäen erämessuille.

Jämin kevätkisa järjestettiin 22.5 perinteisen pentuleirin yhteydessä. Tarkoituksena oli osallistua neljään luokkaan. Kuuden koiranluokassa oli tarkoitus ajaa lainakärryllä, mutta lauantaina tuli tieto ettei Lintusen Jaana pääsekään tulemaan paikalle kärrynsä kanssa, jolloin kuuden koiranluokkaan osallistuminen ei onnistunut. Kuutosessa oli ollut tarkoitus testata nuoria koiria ensikautta varten, mutta nyt se jäi syksyyn. Lämpimän sään takia kilpailu jouduttiin siirtämään iltaan ja matkoja pikkuluokissa lyhentämään 3,3 kilometriin. Rata oli tällä kertaa todella pehmeässä kunnossa, varsinkin tiukemmat mutkat oli ruoviteltu mönkijöillä. Kisa meni odotetusti, yhden koiranluokassa Corvette jaksoi kohtuuhyvin juosta lämpimässä kelissä ja sijoitus oli viides. Kakkosessa Polka ja Cherokee juoksivat myös melko hyvin ja tuloksena toinen sija. Nelosessa koirat juoksivat hyvin vähän yli puoleen väliin, mikä jälkeen meno vähän hyytyi. Aikana kohtuullinen 8:44 (viime syksynä 8:12) ja tuloksena toinen sija. Danler-Powerline Cupissa sijoitus kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen toinen sija puolen pisteen erolla kolmanteen.

Kausi 09-10

Kennelimme osalta kausi meni varsin hyvin. Saldona: kaksi PM-kultaa (4S C, 4SS C), SM-kulta (Sp4 C), SM-hopea (2R) ja kaksi SM-pronssia (4R, Sp4 C). Syksyn kisat menivät kohtuuhyvin. Jämin SM-kisoihin valmistautuminen onnistui hyvin ja kisoissa kaikki koirat juoksivat hyvin. Sama jatkui myös Ohkolassa. Talvella ensimmäisissä kisoissa koirat olivat hieman ”keskeneräisiä”. Koirien meno oli varsinkin Robur Sprintissä todella tukkoista, koska kovavauhtisia treenejä ei pystytty tekemään hankalien treenausolosuhteiden takia. Tammikuun puolivälissä Ara loukkasi tassunsa (varvas murtui) ja sen osalta kilpailukausi oli ohi. Onneksi tällä kaudelle oli olemassa ensimmäistä kertaa oikeasti hyvä varakoira. Ohkolassa ensimmäinen kierros meni hyvin molemmilla valjakoilla ja koirista alkoi löytyä vauhtia pehmeästä radasta huolimatta. Toisella kierroksella koirat sitten hyytyivät todella pahasti, koska koirat oli treenattu juoksemaan kahdeksan kilometriä päivässä. Kaksi viikkoa Ohkolan jälkeen oli vuorossa Metsäkartano Sprint. Koirat ehtivät hyvin levätä ennen kisaa. Myös Rautavaaralla urat olivat pehmeät, ensimmäisenä päivänä jopa niin pehmeät että melkein kokomatkan sai vähän jarrutella. Toisena päivänä koirat alkoivat varomaan ja hidastamaan vauhtia pehmeillä osuuksilla. Pehmeydestä huolimatta keskinopeus oli parempi kuin kuukautta ennen Roburissa, jossa oli hyvät kovat urat. Viikon kuluttua Rautavaaran kisoista Ohkolassa järjestettiin epäviralliset kilpailut. Ohkolan rata oli loistavassa kunnossa, mikä mahdollisti loistavan treenin PM-kisoja ajatellen. Norjassa järjestetyissä PM-kisoissa (SOC) ensimmäinen päivä meni alkumatkan sähläysten jälkeen kohtuuhyvin. Rata oli profiililtaan todella hyvin meidän koirille sopiva ja radan kuntokin oli erinomainen. Toisena päivänä koirat juoksivatkin sitten erinomaisesti. Kolmas päivä oli taas todellista säätämistä olympic modelissa. Koirat olivat hieman väsyneitä edellisistä päivistä ja meno oli jatkuvista sotkuista johtuen muutenkin vaikeaa. Maaliskuun lopun Oinakka-ajoihin koirat olivat jo hukanneet huippu vireensä. Juokseminen oli todella väkinäistä, eikä pehmeä ja upottava ura edesauttanut asiaa. Kevään kärrykisat menivät kohtuuhyvin. Koirat eivät olleet enää terävimmillään, mutta juoksivat kuitenkin ihan mukavasti.

Koirien kunnon ajoitus onnistui tällä kaudella loistavasti. Kunto olivat parhaimmillaan juuri PM-kisoissa Norjassa. Kotimaan kisat olivat sitten enemmän tai vähemmän onnistuneita ”harjoituksia”. Eivätkä koirat juosseet missään niistä täydellisesti. Syyskauden kärrykisoihin onnistuttiin kaivamaan koirista paras mahdollinen suoritus takana olleeseen treeniin nähden. Kevät meni sitten ”jäähdytellessä ”, mikä näkyi myös kevään kisoissa.

14.5.2010

Ohkolan kevätkisa järjestettiin 8.5. Ohkolassa tuli urakoitua kolme luokkaa: DS1,DS2 ja DR4; eli yhteensä kuusi kierrosta samana päivänä. Ensimmäisenä oli vuorossa nelonen. Koirat juoksivat melko mukavasti. Itsestä tosin tuntui, etteivät koirat näyttäneet aivan parastaan. Pyöräkoirien juokseminen oli välillä hieman tasapainotonta, mutta siitä huolimatta aika oli ihan hyvä. Yhden koiranluokkaan koiraksi valikoitui Corvette. Torstaina täytyi vielä käydä koeajamassa koiria tähän luokkaan, kun sopivaa ei meinannut löytyä, nelosen johtajia kun ei viitsinyt ”tuhlata”. Corvette osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Se juoksi hyvin keskittyneesti ja rajusti työskennellen koko matkan. Lopussa saatiin vielä edellä menevä näkyviin, niin oli poikakin maalissa lähes puoli kuollut. Kahden koiranluokkaan oli ”ehdolla” kolme koiraa, joista valitsin painavimmat eli Polkan ja Cherokeen. Lähtö meni jostain syystä molemmilta koirilta epämääräiseen hännistelyyn ja ne rupesivat juoksemaan kunnolla vasta puolenkilometrin jälkeen. Loppumatka meni suunnilleen ongelmitta ja tuloksissa olimme ekan kierroksen jälkeen viidentenä.

Toiset kierrokset alkoivat heti juoksuluokkien perään. Itselle ehti tulla vajaan kahden tunnin tauko edellisestä kierroksesta. Nelosessa koirat juoksivat nyt paremmin ja aikakin parani huimat kuusi sekuntia. Sijoitus säilyi samana kuin ensimmäisen kierroksen jälkeen eli kolmantena, reilun puolen toista minuutin erolla voittajaan. Yhden koiranluokassa Corvette juoksi jälleen hyvin, mutta edellisen kierroksen raju loppu näkyi loppumatkasta pienenä väsymisenä. Tuloksena oli jaettu kolmas sija, vajaan kahden ja puolen minuutin erolla voittajaan. Kahden koiranluokassa Polka ja Cherokee ymmärsivät juosta toisen kierroksen alusta asti täysillä ja aikakin parani 15 sekuntia. Lopullinen sijoitus tässä luokassa oli neljäs, reilun puolentoista minuutin erolla voittajaan.

Seuraavaksi oli vuorossa Turengin kisa helatorstaina (13.5). Tällä kertaa osallistuin vain kahden koiranluokkaan Apassin ja Ansellin kanssa. Lämmin keli näkyi koirien suorituksessa, vauhti ei vain meinannut alamäessä riittää ja ylämäessä hyydyttiin muuten vaan. Rata oli hyvä, kova ja nopea. Profiililtaan tosin melko tasainen lukuun ottamatta lopun tiukempaa nousua ja laskua. Ainut ongelma oli, että varikon ja lähdön väli oli noin neljäsataa metriä. Tuloksena kilpailusta oli kolmas sija.

Seuraavaksi on vuorossa Jämin kevätkisat ja pentuleiri. Sitten onkin kilpailukausi 09-10 saatu pakettiin.

Muutama kuva Ohkolasta:

DR4: Sembra, Anselli, Komassi ja Apassi

DS1: Corvette

DS2: Cherokee ja Polka

5.4.2010

Sulanmaan kausi alkoi taas! Viikon tauon jälkeen pääsimme jälleen ajamaan, kun tiet olivat auenneet jäästä ja lumesta. Treenitielle päästäksemme jouduimme tosin ajamaan reilu puolikilometriä ylämäkeen 20 sentin lumisohjossa, jossa mönkiä meni pohjia myöten. Lisäksi treenitie oli 2,5 kilometrin matkalta neljästä kohtaa "poikki" tielle tulvineen veden takia. Hyvää treeniä koirille "vesilätäköiden" ylityksestä (suoraa yli valittua juoksulinjaa, vaikka sitten syvimmän kautta). Tässä muutama kuva treenin jälkeen, viimeinen luminen puolikilometrinen puhdisti koiria melkoisesti:

Johtajina Apassi ja Anselli

Carina ja Polka

Corvette ja Cherokee

Sembra ja Komanssi

Biloxi ja Rocet

4.4.2010

Talvikausi saatiin päätökseen Oinakka ajojen merkeissä 20 - 21.3. Tällä kertaa meiltä oli mukana kaksi valjakkoa neljän koiran luokassa. Kakkosvaljakko lähti kisaan lähes suoraan safarilta. Pari nopeampivauhtista treeniä ehdittiin ajaa ennen kisaa. Lämmennyt keli ja uusi lumi tekivät omista treeniurista huonot ja pehmeät, joten viimeiset kaksi viikkoa treenit jouduttiin ajamaan hiljaisella vauhdilla upottavassa lumessa. Tämä vei kisakoirilta terävyyden, joka Norjassa oli huipussaan.

Kilpailuissa ensimmäisenä päivänä rata oli todella upottava, koirat kahlasivat paikoin lähes mahaansa myöten lumessa. Tuloksissa ykkösvaljakko oli ekan päivän jälkeen ensimmäisenä ja kakkosvaljakko kolmantena. Eroa A-luokan ykköseen Teemuun (luppiksia) tuli yli seitsemän minuuttia!

Toiselle päivälle urat kovettuivat. Valjakkomme säilyttivät sijoituksensa (ja eroa Teemuunkaan ei tullut kuin kolme minuuttia). Ykkösvaljakko juoksi toisen päivän 25,6km/h keskinopeudella, mutta siitä huolimatta paras terävyys juoksemisesta oli poissa. Kakkosvaljakko pääsi noin 22 km/h keskinopeuteen, mikä on lähellä safarivaljakon normi treeninopeuksia. Tuloksena siis Sp4 C –luokasta SM-kulta ja SM-pronssi. Kausi jatkuu toukokuussa kärrykisojen merkeissä.

12.3.2010

SOC

Nyt on sitten Norjan reissu tehty ja valmistautuminen seuraavaan koitokseen on alkanut. Tuliaisina kotiin saatiin kaksi kultaista PM-mitalia.

Kisamatkalle lähdettiin keskiviikkona puolen päivän jälkeen. Ensin ajoimme Hauholle, missä koirat siirrettiin Micken ja Erjan kärryyn. Matka jatkui kohti Turkua kahden auton ja yhden peräkärryn kanssa. Turussa pakkauduimme Silja Europan kyytiin, joka oli sinä yönä ainoa laiva joka ei juuttunut jäihin. Sekään ei päässyt etenemään normaalisti, vaan joutui jättämään Ahvenanmaan käynnin väliin, kun Finnlinkin laiva oli tukkinut Maarianhaminan sataman. Tämä ei onneksi vaikuttanut laivan aikatauluun ja Tukholmassa oltiin suunnilleen aikataulussa. Matka jatkui Ruotsin läpi ja Norjan puolelle Hamariin selvisimme noin viiden aikaan illalla. Handleri-Aija lähti Micken ja Erjan kanssa edustamaan ajajienkokoukseen. Itse jäin Rikun ja Pasin kanssa voitelemaan reenjalaksia seuraavan päivän starttiin, kun joukkueen voitelija oli majoittautuneena niin kauas, etten viitsinyt lähteä niitä sinne viemään.

Perjantaiaamu valkeni selkeänä ja kylmänä, majapaikassamme Hamarin keskustassa pakkasta oli -26°C mutta kisapaikalla, joka oli paljon korkeammalla pakkasta oli vain -16°C. Nelosen lähtö oli ensimmäisenä kymmeneltä. Oma handlerini keskittyi valjakoiden kuvaamiseen (josta saldona viikonlopun aikana noin 800 kuvaa), joten jouduin turvautumaan handlereissa Mickeen ja Erjaan. Lähtö sujui hyvin, mutta toisessa mutkassa johtajat eivät hahmottaneet uran kulkua vaan oikoivat liikaa ja putosivat uralta puolen metrin syvyyteen lumeen. Johtajat pääsivät melko nopeasti takaisin uralle, mutta liinat olivat tietenkin solmussa. Vetoliina meni toisen johtajan kaulan ympäri joten jouduin pysähtymään selvittämään sen. Matka jatkui parisataa metriä, kun huomasin että johtajien seisinki menee toisen johtajan valjaiden välistä. Ei muuta kuin uudelleen parkkiin uralle ja selvittelemään tämäkin sotku. Koirilta meni kilometri saada kunnon juoksurytmi uudelleen kasaan. Loppumatka meni sitten ilman ongelmia. Muutama valjakko tuli ohitettua matkalla. Saldona oli sotkuista huolimatta päivän nopein aika 44 sekunnin erolla seuraavaan ja keskinopeuskin oli 28,7 km/h. Loppupäivä meni muita suomalaisvaljakoita handlatessa ja maaliintuloja odotellessa. Reenjalakset jätin suosiolla joukkueen voitelijan harmiksi seuraavaksi päiväksi.

Ensimmäisen päivän lähtö

Lauantaiaamu oli lähes yhtä kylmä kuin perjantai ja sää oli edelleen aurinkoinen. Nelosilla oli vuorossa takaa-ajolähdöt. Ensimmäisenä autoin matkaan Teemun joka lähti sekunnin ennen Norjan Lena Boysen-Hillestadia. Sitten aloin valmistautua omaan starttiini, joka oli 17 minuuttia myöhemmin. Oma valjakko suoriutui tästä päivästä varsin hyvin. Matkalla tuntui ettei kaikki koirat oikein kulje, mutta vilkaisu gepsiin kertoi kyllä jotain muuta. Maaliin tullessa eroa seuraavaan oli kertynyt kokonaisajassa jo yli kaksi ja puoli minuuttia ja keskinopeudeksi toisena päivänä tuli 29,9 km/h. Pyöräkoirat olivat maalissa aika väsyneitä ja hapoilla, mutta kohtuuhyvin ne palautuivat seuraavalle päivälle. Loppupäivä meni samaa raataa kuin edellinenkin. Illalla kävimme porukalla syömässä Hamarin keskustassa ja sieltä suuntasimme palkintojen jakoon Rica hotelliin. Majapaikkaan lähdettiin PM-kulta takataskussa (kaulassa).

Toisen päivän lähtö ja maaliintulo

Sunnuntai oli aamusta lämpöisempi kuin muut päivät, mutta aamupäivästä taivaalle alkoi kertyä pilviä eikä lämpötila noussut enää juurikaan. Nelosissa ajettiin erillisenä kilpailuna short sprint (lyhyt sprintti) yhteislähdöllä. Matkana oli n. 3 x 2,3 km. Lähtöalueelle sopi rinnakkain kuusi valjakkoa, joten niitä jouduttiin laittamaan useampaan riviin. Lähtösuora oli noin sata metriä pitkä, mutta lähes puolet siitä meni ”lähtöloosseihin” seuraavaksi olikin sitten luvassa pari loivaa kaarretta noin 4 metrisellä uralla. A-koirien yhteislähdössä olin handlaamassa Teemun tiimiä. Olihan se melkoista meteliä kun 17 valjakkoa odottaa lähtöä muutaman aarin alueella. Handlereille yhteislähtö useasta rivistä on hieman vaarallista, mm. viereisen ruotsalaisvaljakon molemmat handlerit teilattiin tantereeseen takaa tulleen valjakon toimesta. Ensimmäisessä mutkassa osa valjakoista ajautui ulos radalta ja seurauksena oli melkoinen sotku. Kaikki valjakot taisivat kuitenkin selviytyä radalta hengissä takaisin.

B- ja C-koirat oli yhdistetty samaan lähtöön, kun muuten olisi tullut aika pienet massalähdöt. Omalta osaltani lähtö ei tälläkään kertaa onnistunut ongelmitta. Oma valjakkoni lähti uran toisesta laidasta, pari metriä edellisen päivän lähtöuran vierestä. Koirat päättivät, että toinen lähtöura on parempi ja hyppäsivät matalan lumipenkan yli sinne. Handleri-Riku kahlasi lumihangen läpi kääntämään koirat oikealle uralle. A-koirilla tässä kohtaa oli aita, mutta järjestäjät siirsivät sen pois ilmoittaen ettei näin hitaat koirat tarvitse sellaisia! Siinä sitä sitten lähdettiin takaa-ajoon melkein viimeisenä. Koirat olivat tosin sotkeneet liinansa joten täytyi pysähtyä niitäkin selvittelemään. Noin kilometrin ajon jälkeen sain kärjen kiinni. Toiselle kierrokselle lähdettäessä edellä ajavien valjakot pysähtyivät maalialueen reunaan. Olin juuri ohittamassa toista valjakkoa kun sen johtajat vaihtoivat vähän juoksulinjaa ja tulivat omien johtajieni eteen jotka reagoivat normaaliin tapaan esteeseen eli hyppäsivät yli. Siinä sitä sitten selviteltiin valjakoita. Suomalaisista Mikael Bäckman selviytyi hässäkästä kunnialla ja siirtyi kilpailun kärkeen toiselle kierrokselle lähdettäessä! Itse selviydyin kolmantena uralle. Kierroksen alun ylämäki osuudella ohitin edellä olleet valjakot ja kolmannelle kierrokselle lähdettäessä oma valjakkoni oli kilpailun kärjessä. Sitten koirat ajautuivat/kääntyivät yleisön sekaan ja takana tullut valjakko pääsi ohi, tosin sen valjakon keula hyppäsi uran sivuun parin kymmenen metrin jälkeen. Yleisön (ja ylituomarin) avustuksella valjakkoni saatiin oikeaan suuntaan. Pyöräparin vetoliina oli tarttunut reen jalaksen kiinnityskohtaan ja reki alkoi puoltaa ja lähestyi uhkaavasti rinnalla ajanutta valjakko. Siinäpä sitten hyppäsin korjaamaan liinoja juuri ennen kuin reki olisi törmännyt toisen valjakon koiriin. Kolmas kierros meni sitten ilman sen enempiä ongelmia, takana tulevat pysyivät koko kierroksen ajan tasaisesti reilun sadan metrin päässä. Viimeisen kilometrin koiratkin tulivat jo normaaliin tapaan ja eroa takana tuleviin kertyi lisää. Maalissa eroa oli yli puoli minuuttia. Kokokilpailun ajan koirilla oli vaikeuksia päästä juoksurytmiin, kun kokoajan oli ohituksia ja pysähdyksiä.

Kolmannen päivän maaliintulo (yhteislähtökisa)

Maaliintulon jälkeen pari IFSS:n toimitsijaa tuli ilmoittamaan, että toinen johtaja joutuu dopingtestiin. Seuraavaksi tuli tieto, että ruotsalaiset olivat tehneet pari protestia. Dopingtestiin joutuva koira juotettiin ja laitettiin boxiin odottamaan testiä. Tunnin kuluttua menimme hakemaan toimitsijat valvomaan testiä. Anselli suostui lopulta viiden minuutin kyttäämisen jälkeen tekemään tarpeensa ja osa osui vielä purkkiinkin (90 ml). Tämän jälkeen menimme jakamaan näytteen A- ja B-näytteeseen ja pakkaamaan kuljetusta varten. Dopingtestin jälkeen mentiin sitten selvittelemään jurylle protesteja. Ruotsalaiset olivat tehneet kolme protestia: yhden kiilaamisesta ja kaksi hyökkäilevästä koirasta. Agressiivisesta koirasta oli laitettu saatteeksi, että sama valjakon vasemmanpuoleinen pyöräkoira on jo useamman vuoden ajan käyttäytynyt agressiivisesti kilpailuissa. Pientä hilpeyttä aiheutti se että ko. koira juoksi kolmatta kisaansa koko elämässään ja ikääkin on jo 2,5 vuotta, eikä se ole koskaan nähnyt ulkomaista huskyvaljakkoa! Koira oli kisan aikana parissa ohituksessa tuijottanut ohitettavaa valjakkoa, mutta jatkanut juoksemista aina omaa linjaansa hyökkäilemättä minnekkään. Tuomarineuvosto päätyi lopulta kahteen erilliseen varoitukseen, jotka ilmeisesti lievenivät suullisiksi huomautuksiksi koska niitä ei annettu kirjallisina eikä merkitty tuloksiin.

Kilpailupaikalla oli koko viikonlopun ajan todella avoin ja mukava tunnelma. Kaikki suomalaiset kannustivat ja auttoivat toisiaan minkä omalta suoritukseltaan ehtivät. Kilpailun järjestelyt toimivat kohtuullisesti, tosin jonkin verran jäi vielä parannettavaa ensivuodelle MM-kilpailuihin.

Kotimatkan aloitimme vasta maanantai aamuna. Ruotsin puolella pysähdyimme tutustumaan yhteen "pommi kenneliin", melkoinen lauma erivärisiä pieniä karvapalloja siellä olikin. Laivalla Tukholmasta Turkuun olikin sitten matkustamassa useampi suomalainen. Niinpä tarjosimme Lehtomäen V-P:n kanssa laivan ravintolassa kakkukahvit (omakustanne hintaan) kaikille paikalla olleille suomalaisille valjakkourheilijoille.

-Antti-

21.2.2010

Eilen lauantaina (20.2) järjestettiin Ohkolassa epävirallinen helmi-kisa. Meidän kennelistä mukana oli neljänkoiran luokassa Antti kisatiimin kanssa ja kahden koiran handleriluokassa (kuski + handleri) Antti ja kennelharjoittelija Jenni Winry kennelin lainakoirilla. Ohkolan kisarata oli tällä kertaa fantastisessa kunnossa, kova ja kantava ura eikä maata tai kiviä juuri missään. Pelto-osuudella tuuli oli kinostanut muutamaan paikkaan lunta, mutta yleensä ainakin toinen reuna urasta oli auki. Kelikin oli upean aurinkoinen tosin myös melko viileä ja tuulinen.

4-koiran luokassa lähdöt oli suunniteltu parilähdöiksi, mutta meidän valjakko joutui lähtemään yksin uralle kun pari oli jäänyt pois kisasta. Koirien meno oli kokomatkan hyvää ja "irtonaista" huolimatta torstain rankasta treenistä. Tuloksena olikin sitten toinen sija 27,48 km/h keskinopeudella. Handleriluokka olikin sitten melkoista taiteilua. Lainakoirat "Possu" ja "Sälli" juoksivat hyvin, mutta kuskeilla oli hieman vaikeuksia reen ohjauksessa. Maaliin asti kuitenkin selvittiin ja tuloksena oli toinen sija 15,94 km/h keskinopeudella.

17.2.2010

Rautavaaralla kilpailtiin viikonloppuna Metsäkartano Sprintin merkeissä. Sp6 ja SpU -luokissa oli jaossa SM-mitalit ja Sp4-luokassa järjestettiin SKL:n SM-kilpailukoe. Meidän valjakko osallistui tuohon Sp4-luokkaan. Etelä-Suomen runsaslumisesta talvesta huolimatta Itä-Suomessa on "kärsitty" lumipulasta. Tästä syystä Metsäkartanolla radat oli alunperin tehty jäälle. Pari viikkoa ennen kilpailuja Rautavaarallekin saatiin viimein lunta ja ratoja ryhdyttiin tekemään metsäurille. Valitettavasti kaksi viikkoa ei riittänyt tamppaamiseksi koviksi ja jäälle nousseen veden takia kilpailua ei voitu järjestää alkuperäisillä urilla. Niinpä kilpailut käytiin paikoin pehmeillä metsäurilla, mikä näkyi sitten ajoissa ja ajossa.

Ensimmäisenä päivänä valjakkomme starttasi uralla luokan alkupäässä. Koska kuutoset olivat ajaneet jo ennen nelosia, oli ura paikoin todella pehmeä ja reikiä täynnä. Koirien menoa oli pakko hillitä melkein kokomatkan etteivät ne olisi pudonneet uran läpi ja loukanneet itseään. Loivissa ylämäissä ei juuri uskaltanut potkia vauhtia, jotta koirilla olisi tasainen veto päällä. Jarrutteluista huolimatta oli aika kohtuullinen ja sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen kolmas noin 20 sekuntia kakkosesta.

Toiseksi päiväksi ura oli ehtinyt vähän kovettua, mutta oli paikoin edelleen pehmeä. Tarkoituksena oli lähteä ottamaan kiinni edellä ajavaa, mutta koirien mielestä ura oli liian vaarallinen juoksemiseen ja ne rupesivat puolenvälin jälkeen alamäki osuudella hidastamaan vauhtia ja juoksemaan varovaisemmin. Aika parani edellisestä päivästä parikymmentä sekuntia, mutta niin paransivat muutkin, joten tällä kertaa täytyi tyytyä kolmanteen sijaan. Koirat saivat SM-REK4-10 tittelit ja REK1 tuloksen. Eli valjakon koirat:

SM-REK4-07 SM-REK4-09 SM-REK4-10 McAhon Apache

SM-REK4-09 SM-REK4-10 McAhon Anselli

SM-REK4-10 McAhon Comanche

SM-REK4-10 Wintry Sembra

31.1.2010

Vaiherikas kilpailupäivä Ohkolassa on nyt takanapäin. Aamulla kotoa kilpailuihin lähtiessä auto ei lähtenyt käyntiin (akku tyhjä) vaikka se oli edellisen päivän latauksessa. Onneksi autotallissa oli yön yli latauksessa ollut traktorinakku jolla auto saatiin heräämään henkiin. Lahtea lähestyttäessä tienvarressa ollut linnunpönttö heräsi henkiin ensin edellä ajavan auton kohdalla ja heti perään meidän auton kohdalla. Matkan aikana auton tavaratilassa ollut vesikanisteri oli kaatunut ja väärillä jengoilla ollut korkki oli vuotanut. Siispä kilpailupaikalla odotti iloinen yllätys: 10 litraa vettä auton lattialla! Kilpailun rata oli todella mielenkiintoinen, vaikkakin valitettavasti todella pehmeä, johtuen sääoloista. Kiemurtelevat peltolenkit olivat todella mielenkiintoisia ajaa ja koirille todella hyvää harjoitusta, kun valjakoita näkyi menevän vähän joka suuntaan.

Itse kilpailussa ensimmäinen kierros meni molemmilla valjakoilla ongelmitta ja todella hyvin. Timon valjakko teki ensimmäisellä kierroksella siperianhusky-valjakoista koko kilpailun nopeimman kierrosajan (Sp6 + Sp4 -luokat). Toiselle kierrokselle lähdettäessä, juuri ennen kuin Timo avasi sieppausköyden petti liinojen pleissaus reenkiinnitys lenkistä. Onneksi lähellä oli riittävästi handlereita jotka pitivät irrallaan olevaa valjakkoa paikalla, sillä välin kun haalittiin jostakin uusia liinoja (kiitokset Jenni Lautakatolle liinojen lainaamisesta). Kaikki tämä tapahtui siis noin kolme minuuttia ennen valjakon lähtöaikaa! No eihän sitä koirien vaihtoa toisiin liinoihin niin nopeasti saatu tehtyä. Eli tuloksena lähdöstä myöhästyminen ja uralle luokan viimeisenä (+ 3 min aikasakko) koirat saivat odottaa lähtöä liinoissa lähes 20 minuuttia. Timo saikin sitten ohitella useamman valjakon kierroksen aikana. Koirat väsyivät loppumatkasta kun kilpailumatka oli noin puolet pidempi kuin mihin ne on treenattu (2 x 8 = 16 km samana päivänä). Antin valjakko lähti matkaan sillä välin kun Timo oli vielä uralla (eli ilman handleria ja gepsiä). Osa koirista hyytyivät totaallisesti toisen kierroksen lopussa, eivätkä jaksaneet innostua edes ohimenneestä valjakosta. Viimeinen kilometri tultiin sitten "maisemia" katsellen.

Päivän saldona oli REK1-tulos kaikille kymmenelle koiralle sekä kohtuulliset sijoitukset kilpailussa. Timon valjakko oli kolmas siperianhuskeista ja kahdeksas kokonaiskilpailussa. Antin valjakko oli nopein siperianhusky-valjakko ja viides kokonaiskilpailussa. Seuraavat kisat ovat parin viikon kuluttua järjestettävät Metsäkartano Sprintit, joissa on neljän koiran -luokassa SKL:n SM-kilpailukoe. Näihin kilpailuihin lähdetään vain yhden valjakon voimin.

Tässä meidän kuuden koiran -luokan valjakko tulossa maaliin ensimmäiseltä kierrokselta

28.1.2010

Ohkolan talviajot lähestyy. Aran loukkaantuminen laittoi pakan hieman sekaisin kisavaljakon osalta. Varakoiran asemassa ollut Komassi joutuu nyt tositoimiin. Tosin Komanssin oli tarkoitus juosta pari kisaa talven aikana korvaten välillä Sembran, mutta nyt se pääsee mukaan kaikkiin loppuihin kisoihin. Ohkolaan lähdetään kahden valjakon voimin: "ykkösvaljakko" (Antti) osallistuu neljänkoiran-luokkaan ja "kakkosvaljakko" (Timo) kutoseen.

Muutama kuva tämän päivän ja parin viikon takaisista treeneistä.

16.1.2010 Suunnilleen kakkosvaljakko treenissä (Sembra Corveten tilalla)

Jämäkoiria reellä ajamisharjoittelussa

28.1.2010 Kakkosvaljakko valmistautuu Ohkolaan, samoin kuski

Toinen kierros menossa

Timo "harjoittelee" kisareellä ajamista "ykkösvaljakolla"

Kennelharjoittelija Jenni ajaa pentuvaljakkoa

Aran varpaan luunpäät kiinnitettiin paikoilleen levyllä ja reidestä siirrettiin luuta nopeuttamaan luutumista. Tassu on kipsissä 2 viikkoa.

20.1.2010

Harmillisia uutisia. Aran varvas oli sittenkin murtunut viikon takaisessa onnettomuudessa. Kisakausi on sen osalta ohi. Tassu kaksi viikkoa tukisiteessä ja kontrolliröntgenkuvat otetaan 5 viikon kuluttua ja siihen asti lepoa.

14.1.2010

Talven kilpailukausi pyörähti käyntiin viikonloppuna Toivakassa Robur Sprintin merkeissä. Hytösen Kimmo oli saanut loihdittua loistavat urat, joilla oli hyvä kisata. Toivottavasti kauden muissakin kilpailuissa olisi yhtä hyvät urat.

Meidän osalta kilpailut menivät kohtuudella. Tuloksena oli ensimmäinen sija Sp4 C-luokassa (ja neljäs sija kaikista valjakoista Sp4-luokassa). Toki luokkavoittoon pitää olla tyytyväinen, mutta koirien suoritus ei ollut vielä parasta mahdollista. Koko kilpailuun lähdettiin saamaan vain koirille kisarutiinia ja kuskille kokemusta uuden reen ajamisesta. Koirien meno oli lauantaina todella tukkoista ja väkinäistä. Vauhti ei noussut edes tasaisilla osuuksilla yli 28 km/h ja ohituksissa toisen pyöräkoiran toilailut saivat koko valjakon juoksurytmin sekaisin. Sunnuntaina koirien juokseminen oli jo vähän herkemmän oloista, joten aikakin parani puolella minuutilla. Kokoviikonlopun ajan kuskilla oli vaikeuksia uuden reen ohjauksen kanssa mutkissa. Danler ei vain meinannut millään mennä mutkia nätisti ja nopeasti. Toivottavasti ajo ongelmat helpottavat harjoittelun myötä.

Seuraavaksi on vuorossa reilun viikon päästä Rautavaaran Euro-cup kilpailut, jotka ovat samalla katsastus kisat SOC:iin. Näihin kilpailuihin lähdetään jo vähän korkeammin tavoittein, mutta kauden päätavoitteet ovat vasta maaliskuussa. Joten koirat jatkavat herkistelyä ja nopeus treeniä ja kuski opettelee ajamaan uudella reellään.

Täältä löytyy vanhempia uutisia.

Takaisin etusivulle